Minun uratarinani

Uratarinani on merkityksellinen siksi, että juuri sen vuoksi olen tässä, auttamassa sinua. Kerron sinulle nyt, miten ja millaisen hapuilun jälkeen olen löytänyt oman ammatillisen kotini.

Minun on ollut hyvin vaikea löytää paikkaani työelämässä ja olen urani aikana hapuillut suuntaan jos toiseen. Siirtyessäni nuorena kauppaopiston jälkeen työelämään minua ei oikeastaan kiinnostanut mikään erityisesti, enkä tunnistanut itsessäni minkäänlaisia vahvuuksia. Sattumien kautta ajauduin erilaisiin taloushallinnon tehtäviin, joista totesin 10 vuoden jälkeen, että oikeastaan inhoan numeroita. Halusin enemmän ihmisten pariin. Taloushallinnosta jollakin tavoin johdonmukainen jatkumo oli rahoituksen maailma ja tehtävät, joiden ajattelin olevan hiukan ihmisläheisempiä - mutta sekään ympäristö ei tuntunut lainkaan omalta. Yhä edelleen liikaa numeroita, liian vähän ihmisiä, vääränlaista tekemistä. Olin lopen kyllästynyt.

Tässä vaiheessa työuraani, paikkakunnan vaihdoksen myötä minulle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa taas suuntaa ja siirtyä myynti- ja markkinointitehtäviin. Niinpä opiskelin uuteen ammattiin silloisen työnantajani kustannuksella. Vähemmän numeroita, enemmän ihmisiä, mutta ei siltikään minun juttuni - totesin hyvin nopeasti muutaman vuoden jälkeen. Tässä vaiheessa työuraa oli jo melko lailla takana, ja ihmettelin, miten ihmeessä en löydä omaa paikkaani työelämässä. Olin hyvin pettynyt itseeni, mutta jatkoin sitkeästi myyntitehtävissä.

Hyvin pian markkinatilanne kuitenkin muuttui, ja jouduin osittain lomautetuksi taloudellisista syistä. Yhtäkkiä minulla olikin aikaa pohdiskella tilannettani ja tulevaisuutta. Harrastin hyvin paljon itsetutkiskelua eri menetelmin ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää, miksi voin jatkuvasti huonosti työelämässä. Olin aivan väärässä työssä, en tehnyt lainkaan vahvuuksieni mukaista työtä. Loppujen lopuksi tulin irtisanotuksi (mikä onni!) ja päätin hetken miettimisen jälkeen hakeutua opiskelemaan. Seuraavien neljän vuoden aikana suoritin ammattikorkeakoulussa tradenomin tutkinnon pääaineena organisaatioviestintä. Tämä oli mielestäni looginen jatkumo myynti- ja markkinointityölle, ja oletin myös viestintätehtävissä saavani puhua ihmisille ja olla ihmisten kanssa.

Tein valmistuttuani hetken johdon assistentin työtä, enkä rehellisesti sanottuna viihtynyt siinä lainkaan. Siirryinkin hyvin nopeasti viestinnän tehtäviin, jotka tuntuivat ensi kertaa työelämässäni innostavilta. Opin nopeasti uutta ja työnkuvani laajeni. Tein innostuneena luovaa työtäni, kunnes minua alkoi vuosien jälkeen taas kalvaa tunne, että kyllästyttää, ahdistaa, ja olen väärässä paikassa tekemässä vääriä asioita. Työ oli kiireistä sälää ja silppua, enkä jaksanut enää innostua uudistuksista ja muutoksista muutosten perään. Erään vuoden lopulla minulle ilmoitettiin mittavasta organisaatiomuutoksesta, jolla olisi hyvin suuri vaikutus työhöni ja rooliini. Olin todella pettynyt. Koin valtavaa uupumusta, ja eräänä aamuna heräsin itkuuni. Itkuun, joka tuli valtavana ryöppynä sisältäni, eikä tahtonut loppua millään. En pystynyt nousemaan sängystä, enkä menemään töihin. Miksi tunsin näin? Miten tämä oli mahdollista? Jäin sairaslomalle. Luin paljon self help -kirjallisuutta ja osallistuin myös uraohjaukseen, jota tuohon aikaa ei tehty läheskään samassa mittakaavassa kuin nykyisin, eivätkä ns. uraohjaajat olleet koulutettuja juuri kyseiseen tehtävään. Joka tapauksessa prosessi oli huikea ja silmiä avaava. Tajusin, että teen yhä edelleen sisäisten draiverieni vastaista työtä, väärällä tavalla, eivätkä työpäiväni sisällä minulle merkityksellisiä elementtejä. Olin todella pettynyt itseeni ja epätoivoinen. Olin myös hyvin pettynyt siihen, miten organisaatiomuutos toteutettiin, eikä asiasta keskusteltu lainakaan minun kanssani. Miten olin voinut ajautua (taas!) tähän tilanteeseen. Olin aivan hukassa.

Syvällisen itsetutkiskelun kautta havaitsin, että haluan eteenpäin, ja kaipaan syvää asiantuntijuutta. Tuntui, että osaan vaikka mitä - todella paljon, todella laajasti, mutta en mitään riittävän syvällisesti. Koin vahvaa riittämättömyyden tunnetta. Päätin jäädä opintovapaalle ja hain yliopistoon opiskelemaan tietojohtamista. Tämä on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, vaikka jotkut pitivätkin minua tuolloin hulluna, sillä olihan minulla jo työvuosia takanani ja osaamista vaikka muille jakaa. Olin kaksi vuotta opintovapaalla, ja käytin kaiken energiani ja aikani opiskeluun sekä itsetutkiskeluun. Kaksi vuotta yliopistossa, poissa työelämästä, oli jotenkin tajunnan räjäyttävä kokemus itselleni. Osaamiseni sai aivan uuden ulottuvuuden opintojen myötä, ja myös perspektiivi, jolla katselin maailmaa, laajeni merkittävästi. Oli myös aikaa ajatella, ja etäisyys työelämään auttoi tarkastelemaan sitä paljon aiempaa kriittisemmin. Tietojohtamisen pääopintojen lisäksi löysin yliopistosta strategisen henkilöstöjohtamisen opinnot, ja koin löytäneeni oman viitekehykseni työelämään. Ahmin innolla kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää ja tein aiheesta myös graduni.

Palatessani työelämään sain lottovoiton. Työnantajani, jonka palveluksesta jäin opintovapaalle, oli fuusioitunut poissa ollessani toisen suuren yrityksen kanssa, ja minulle avautui mahdollisuus hakeutua HR-tehtäviin. Olin äärimmäisen innoissani - eihän näin hyvää säkää voinut kenellekään käydä! Siitä alkoi kuitenkin uusi työurani (jälleen kerran) henkilöstökehittämisen tehtävissä. Tiesin löytäneeni vihdoinkin arvojeni, sisäisten draverieni ja vahvuuksieni mukaisen työn. Rakastin työtäni ja ajattelin, että tästä ei työ enää parane.

Kunnes eräs opiskelukaverini vinkkasi minulle uraohjaajan jatkotutkinnosta yliopistossa. Hain mukaan jonkin sisäisen kutsun saattelemana, eikä minulla ollut siinä vaiheessa aavistustakaan, mihin tämä polku minut veisi. Tajusin kuitenkin ensimmäisellä luennolla, että olin tullut kotiin! Tunne oli niin vahva, että minua itketti. Tunne vain vahvistui opintojen edetessä, ja koulutuksesta muodostui melkoinen matka itseeni. Ymmärsin kirkkaasti syyt pahoinvointiini työurani eri vaiheissa samalla, kun opin tunnistamaan omat vahvuuteni ja sisäiset motivaatiotekijäni. Jotenkin koin myös, että koko työurani on valmistanut minua tähän. Oman paikan etsiminen, epätoivoinen hapuilu eri suuntiin, useat suunnan muutokset ja opiskelut, viidet muutosneuvottelut, irtisanominen, pahoinvointi työssä, ja vihdoin oman paikan löytyminen sekä kaiken kirkastuminen, hyvin pitkän matkan jälkeen.

Uraohjauskoulutuksen aikana rakensin oman uraidentiteettini, joka vahvistui sitä mukaa, kun opin tunnistamaan omat vahvuuteni ja sisäiset motivaatiotekijäni. Ymmärsin myös, mitä tarvitsen työssäni voidakseni hyvin, millaista työtä haluan aidosti tehdä, millaisten arvojen pohjalta, ja miten. Näitä oppeja noudattaen olen muotoillut työurani sellaiseksi, että

- se sisältää työtehtäviä, jotka sytyttävät sisäiset motivaatiotekijäni

- olen ympäröity ihmisillä, jotka inspiroivat minua

- saan tehdä arvojeni mukaista työtä ja auttaa ihmisiä

- saan olla aidosti läsnä syvällisissä keskusteluissa

- työpäiväni sisältävät elementtejä, joita rakastan

- saan tehdä työtä sillä tavoin kuin haluan

Uraohjausta olen tehnyt oman työni ohessa tai siihen sisältyen syksystä 2022 lähtien. Olen kohdannut ihmisiä eri elämäntilanteissa, erilaisten asioiden ja ongelmien kanssa kamppaillen. Yhdessä olemme hakeneet ratkaisuja, etsineet hyvänolon lähteitä, rakentaneet tasapainoa eri elämänalueiden välille, kaivelleet sisäisiä draivereita ja tunnistaneet aivan uudenlaisia voimavaroja ja osaamisia. Minulle tämä on tuottanut suurta iloa ja olen kiitollinen kaikista kohtaamisista.

Tätä samaa haluan tarjota sinulle. Haluan sinun oppivan tunnistamaan omat vahvuutesi ja kokonaisvaltaisen kyvykkyytesi, sekä ymmärtävän millaiset asiat ovat sinulle hyväksi, jotta sinun ei tarvitsisi tuhlata vuosikymmeniä työelämässä tekemällä asioita, jotka eivät vie sinua aidosti eteenpäin, tai aiheuttavat sinulle pahoinvointia työssäsi.

Lämmöllä,

Kirsikka