Omannäköisen työuran merkitys
Kuuntelin tänään aamulla Maikkarin aamutv:tä, jossa haastateltavana oli organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, joka kertoi, että hänen kesällä tekemän tutkimuksensa mukaan 37 % tutkimukseen osallistuneista suomalaisista on kettuuntunut omaan työhönsä. Pistää ajattelemaan. Miksi?

Eihän tämä nyt yllätys ollut, mutta innostuin jutusta niin, etten malttanut istua enää sohvalla! Nyt ollaan oikean asian äärellä, hihkuin mielessäni! Ryhdyin heti laatimaan alla näkyvää kuvaa avatakseni ajatuksiani. Eli... kun oma työ ei ketuta, on ihminen työssään erittäin motivoitunut ja sitoutunut työnantajaansa (ainakin joksikin aikaa), sekä myös tehokas työssään, kuten Jaakko Sahimaakin totesi. Tämänhän me kaikki jo tiedämme. Kuten myös sen, että edellä mainitut asiat lisäävät myös yksilön työn iloa ja hyvinvointia omassa työssä. Ja ainakin minusta on kiva tehdä töitä motivoituneiden, sitoutuneiden, työstään innostuneiden ja työyhteisöön iloa tuovien ihmisten kanssa, eikö?
Tämä kaikki on myös yrityksen etu, tietenkin. Vaikutukset ovat organisaatiotasolla mittavat - erityisesti, jos suurin osa työntekijöistä työskentelisi moodissa "ei ketuta". Kuinka paljon tämä vähentäisikään sairauspoissaoloja, työterveyskuluja, ja ennenaikaisia eläköitymisiä. Tällä olisi myös mittava vaikutus työnantajakuvaan puheiden kautta, mikä vahvistaisi koko henkilöstön fiilistä omasta työnantajastaan ja helpottaisi myös uusia rekrytointeja. Vaihtuvuus pienisi ja rekrytointikulut laskisivat vahvemman sitoutuneisuuden myötä. Ja mikä parasta: tällä olisi iso merkitys organisaation tuottavuuteen. Jokainen omassa työssään hyvinvoiva ihminen on merkittävästi tuottavampi, kuin tylsistynyt ja kettuuntunut. Myös innostuneisuus omasta työstä kasvaa merkittävästi, ja sitä kautta myös uuden ideointi (innovatiivisuus) ja tahto olla vahvasti osa omaa työyhteisöä, eli osallistuvuus. Aika selvä yhtälö.
Ja kuinka paljon tämä kaikki vaikuttaisikaan yhteiskunnan tasolla. Mitä jos meillä olisikin vähemmän ennenaikaisia eläköitymisiä, pienemmät hoivakulut, innovatiivisempia yrityksiä, ja tuottaisimme kaikki yhdessä enemmän veroeuroja. Entä jos työelämällä olisi parempi maine, ja nuoret siirtyisivät sinne innokkaina ja energisinä - sen sijaan, että monelle työelämä on pelottava ja ahdistava haaste. Jonkin sortin idealismia, kyllä, mutta silti totta.

Miksi meitä ketuttaa, kun töihin pitäisi olla kiva tulla jakamaan osaamistaan?
Pääosin siksi, että liian moni meistä ei tee itsensä näköistä työtä. Osin siksi, että työelämään liittyy aina asioita, elementtejä ja teemoja, joihin yksittäinen yksilö ei voi vaikuttaa. Yritystasolla on jo tehtävissä enemmän asian suhteen, mutta jokainen meistä on silti ihan itse vastuussa omasta työurastaan ja siitä, että siitä muodostuu omaa hyvinvointia lisäävä. Kaikkeen, mitä meille tapahtuu työuramme aikana, emme voi itse vaikuttaa (tiedän sen erittäin hyvin), mutta siihen, miten tapahtumiin suhtaudumme ja miten toimimme, voimme vaikuttaa.
Joka tapauksessa ketutukseen/hyvinvointiin omassa työssä vaikuttavia asioita ovat mm:
- Oma arvomaailma suhteessa työnantajan arvoihin
- Tekeekö omien arvojensa vastaista/mukaista työtä
- Tekeekö omien sisäisten motivaattoreidensa mukaista työtä
- Tekeekö omien ura-ankkuriensa mukaista työtä
- Miten tekee omaa työtään - istuvatko työtavat itselle
- Sisältääkö oma työ sellaisia elementtejä, jotka ovat itselle tärkeitä
- Miten lähityöyhteisö toimii ja puhaltaa yhteen hiileen
- Millaista on lähijohtaminen (esihenkilötyö) omassa työyhteisössä
Kahteen viimeiseen voidaan yritystasolla vaikuttaa merkittävästi.
Muut asiat taas ovat enemmän yksilön vastuulla. Joten ydinkysymys siis kuuluu:
Miten rakentaa omannäköinen työura?
Miten se temppu tehdään? Vastaus on: aloitetaan pysähtymällä, ja tutustumalla itseensä. Sen jälkeen unelmoidaan ja konkretisoidaan unelmat. Pohdiskelun ja itsereflektion kautta meillä on mahdollisuus tutustua itseemme uudelleen. Voimme ikään kuin bootata ajatukset itsestämme ja työurastamme. Tällainen pysähtyminen ja pohdiskelu auttaa meitä vastaamaan sisäisiin toiveisiimme ohjaten meitä samalla oikeaan, kestävämpään ja hyvinvoivaan suuntaan työelämässä.
Tällainen pohdiskelu tekisi meille kaikille erittäin hyvää aika ajoin. Joskus näiden asioiden ääreen on vain haastavaa pysähtyä arjen pyörityksen keskellä, tai työkaluja oman mielen ja ajatusten työstämiseen ei ole olemassa. Silloin on hyvä hakeutua uraohjaukseen pohtimaan: Mitä minulle ja työuralleni kuuluu?
Moni meistä ei vain uskalla käynnistää tätä pohdintaa. Sehän saattaisi johtaa muutokseen, ja muutos on aina pelottavaa. Kannustan teitä silti.
