UraVoima syntyy
Tänään on huhtikuun 11. päivä perjantaina, ja istun kotona koneen ääressä ulos katsellen. Ulkona ei ole yhtään keväistä huolimatta lämpimästä ja lumettomasta kevättalvesta. Sen sijaan hiutaloi lunta, maa on valkoinen ja tiet näyttävät sohkaisilta.
Pitkäaikainen työsuhteeni on päättynyt tuotannollisista ja taloudellisista syistä ilman työvelvoitetta reilu viikko sitten. Ensimmäinen viikko kului jonkinlaisessa epäuskon, ihmettelyn, ja epätodellisuuden tunteen vallassa. Ei edes harmittanut, itkettänyt, huolettanut, vaan järjestelin asioita hirveän draivin vallassa. Tein viimeisiä työtehtäviä, valmistauduin siirtämään niitä muille, kirjoitin ohjeita - kuten tunnollisen työntekijän kuuluu. Eihän tästä mitään kovin hienoa palkintoa seurannut, mutta olen erittäin tyytyväinen itseeni silti, sillä toimin oman periaatteeni mukaan: Hoida hommasi niin, että sinulla on puhdas omatunto. Niin, että voit tekemisiesi puolesta nukkua yösi rauhassa.
Toki järjestelin myös omia asioita, sillä tällaisen äkkinäisen käänteen edessä putoaa aika lailla tyhjän päälle. Kaikki tutut ja totutut rutiinit, aikataulut, ihmiset, menemiset ja tulemiset jäävät pois. Viikon kuluttua uutisesta (toissa päivänä) tajusin vasta huolestua myös omasta taloudellisesta tilanteestani, ja ryhdyin paniikin vallassa tekemään uudenlaista budjettia loppuvuodelle 2025. Ei ollut ihan helppoa, kun on tottunut säännöllisiin tuloihin sekä siihen, että jonkin verran rahaa on käytettävissä kaikkeen kivaankin.
Toki mietin myös, mistä ihmeestä löydän uuden työpaikan? Tämän ikäisenä, tällä pienellä paikkakunnalla, pääkaupunkiseudulle ajamisen uuvuttamana… Jouduin esittämään itselleni aika monenlaisia kysymyksiä, ja osa niistä tuntui hyvin oudoilta, noloilta, itsekeskeisiltä, ja pelottavilta.
Millaista työtä haluaisin tulevaisuudessa tehdä? Missä? Miten? Millaisilla ehdoilla?
Mitä odotan tulevaisuudelta työelämässä?
Mikä on minulle tärkeää työssäni?
Millaiset ovat arvoni ja miten niiden tulee suhteutua tulevaisuuden työhöni?
Teenkö työtä rahasta vai sydämestä?
Tuntui hullulta esittää itselleen kysymyksiä, joita olen tottunut esittämään uraohjattavilleni.
Tajusin, että tämä kokemus on järisyttävän arvokas, sillä ymmärrän entistä paremmin ihmisiä, jotka kamppailevat näiden kysymysten, oman arvomaailmansa ja työelämän ristiriitojen, valintojen, pelkojen, ja omien unelmiensa sekamelskassa.
Näin oli tarkoitettu. Nyt on näin. On aika.
Lämpö, rauha, ja kiitollisuus valtasivat mieleni.
Tästä alkaa UraVoiman tarina.